Vatsalihaserkauman tarkistus

Kasvava vatsa aiheuttaa raskausaikana vatsalihasten erkaantumisen ja niiden välissä olevan jännesauman venymisen. Synnytyksen jälkeen elimistö alkaa palauttaa kehoa takaisin ennen raskautta olevaan tilaan.

Vatsalihakset palautuvat yleensä spontaanisti parin ensimmäisen kuukauden aikana synnytyksestä. Aina näin ei kuitenkaan käy. Syitä voi olla esimerkiksi aikaisemmat raskaudet, kudostyyppi, isokokoinen vauva, äidin ylipaino, sektio, monikkoraskaus, liian rankka raskauden aikainen tai pian synnytyksen jälkeen aloitettu liikunta tai liikkumattomuus.

Tarkistamme vatsalihastesi tilanteen, ja teemme sinulle toimintasuunnitelman palautumisen edistämiseksi.

Hinta: 60€ tai sopimuksen mukaan

Lisätietoa

Hintoihin sisältyy arvonlisävero 24%.

Matkakulut lisätään kotikäynteihin tai pidemmälle tehtäviin valmennuksiin.

Sopimuksen mukainen hinta: Jos asiakas haluaa ostaa esimerkiksi useamman kuukauden ajalle palveluja, lasketaan hänelle tarjous sen mukaan. Laskutus tapahtuu tällöin kerran kuukaudessa joko korttimaksulla tai laskulla.

Peruutukset tulee tehdä välittömästi esteen sattuessa, kuitenkin viimeistään 24 tuntia ennen tapaamista. Peruuttamatta jäänyt käynti laskutetaan normaalilla palvelun hinnalla.